Metsänhoitaja Ilmari Kosonen on kirjoittanut seuraavanartikkelin, joka mielenkiintoisella tavalla selittää myös Sisso- ja Sissonen-nimen taustaa ja historiaa. Sukumme nimeä on tutkinut myöskin mm. Jalo Kalima, johon myös Ilmari Kosonen artikkelissaan viittaa, ja jonka tutkimukset löytyvät internetistä seuraavista osoitteista:

Jalo Kalima: ”Sisso (Sissonen) ja sissi”.

http://www.genealogia.fi/nimet/nimi118s.htm

Jalo Kalima: ”Uudelleen Sisso ja sissi (Oikaisu)”

http://www.genealogia.fi/nimet/nimi105s.htm

Miten Sissoset muinoin saivat nimensä

jousipuusta?

©Copyright Ilmari Kosonen

(Tämän artikkelin julkaisemiseen Sissosten Sukuseura ry:n sivuilla on metsänhoitaja

Ilmari Kosonen myöntänyt kirjallisen luvan 15.03.2005)

Marjakuusi eli jukkapuu – jukkopuu puulajina

Sissi- nimityksen tausta

Sisu-sanan perimmäisin tausta

Otteita Alfred Kordelinin Säätiön tuella kirjoitettavana olevasta kirjasta ’Saunan synty'

Kirjoittanut metsänhoitaja Ilmari Kosonen Jyväskylästä 28.2.2005

Kirjoittaja on kokenut metsänhoitaja ( 58 v). Suorittanut yliopistollisen metsätutkinnon, opiskellut monia kieliä, toiminut toimittajana, työskennellyt metsänhoitajana vuodesta 1973, työskennellyt myös vuoden ajan Virossa ja Latviassa ja toiminut mm. Joensuun Utrassa ammattikorkeakoulun markkinoinnin lehtorina 1998-1999. Kirjoittaa artikkeleita aikakauslehtiin ja nykyään tietokirjoja ( mm. ’Saunan synty’ ja suunnittelee muinaisvene- ja muinaissaunanäyttelyä.

Yhteystiedot Osoite Käpytie 5 40520 JYVÄSKYLA Puh 0500 - 103 442

Email: Ilmari.Kosonen@kolumbus.fi

Marjakuusi ‑ täysin unohdettu puulaji

Seuraavassa etsitään saunan kehitysvaiheita tarkastellen materiaaleja, joista valmistettiin veneitä, ahkioita, kelkkoja ja mm. jousia.

Tutkijat ovat eri puolilla selvittäneet myös eri heimojen ja kansojen syntypaikkoja sen perusteella, miten niiden käyttämien kielten sanastossa näkyy termejä eri asioille ja mistä nämä sanat mm. lainasanoina ovat peräisin. Tällä tarkastelutavalla suomen heimon alkukoti sijoitettiin kauan Uralille ja Volgan mutkaan, kunnes 1980‑luvulla geeniperimätutkimukset osoittivat tämän kauan kerrotun selostuksen vääräksi.

Puolalainen kasvitieteilijä J. Rostafinski esitti, että slaavien alkuperäinen kotimaa oli pyökkien, lehtikuusen ja marjakuusen kasvupaikka, koska näiden puiden nimitykset slaavinkielessä olivat kaikki germaanista lainaa. Ja näiden puiden esiintymispaikan perusteella hän määritti slaavien kantapaikaksi Pripet‑joen soisia rantaseutuja Polesie'n alueella lounais‑Puolassa ja Koillis‑Ukrainassa. Puolalainen historiantutkija Jan Peisker toi tämän teorian uudelleen esiin muodossa "the Slay was the son and product of the marsh" (Curta 2001, p. 8) 1) 2).

Valkopyökkipuulle (Carpinus) slaaveilla on kuitenkin oma yhteinen vanha slaavinkielinen nimitys, ei lainasana 3).

Nahkaveneiden puurungon rakennusmateriaalista ei ole saatavissa varmaa tietoa, sillä näitä runkoja ei ole säilynyt. Aivan pohjoisimmilla alueilla raaka‑aineina olivat ajopuut, sillä muuta puuta ei yksinkertaisesti ollut saatavissa.

Oma merkittävä puumateriaali muinaiskansalle kautta Euroopan oli marjakuusi. Alppimies Ötzin kuparikirveen koukkuvarsi ja miehen vielä keskeneräinen jousi olivat molemmat marjakuusta.

Marjakuusi ‑ jukkapuu ja jukkopuu ‑ oli muinaiskansan tärkeä puulaji, josta tehtiin jouset ja nahkaveneiden rungot. Suomen mantereelta varsin äskettäin hävitetty puulaji, joka säilyi vain Ahvenanmaalla. Puulajin kohtaloksi tulivat sen erinomaisen hyvät ominaisuudet, joiden takia se revittiin juurineen kasvupaikoiltaan. Tapettu puu elää edelleen vahvasti suomenkielen paikannimissä ja henkilönimissä kertoen Suomen asutushistoriasta ja myös asuttajien alkuperästä. On virallisen luonnonsuojelun laiminlyönti, että metsäkauriit saavat jyrsiä puun taimet Ahvenanmaalla.

Unohdettu tärkeä puu

Marjakuusi (Taxus baccata) on kauan ollut ja on edelleen kaikin tavoin unohdettu ja suorastaan vaiettu puu Suomessa. Metsäalan tutkijat eivät ole pitäneet sitä oikeana kotimaisena puulajina eivätkä pidä sitä tuontipuunakaan. Toteavat vain, että puu ei menesty sisämaassa. Puu jätetään täysin väliinputoajaksi, vaikka se on kotimainen puulaji ja ollut aina Suomessa.

Itse asiassa suomenkielellä tästä puulajista on hyvin vähän kirjoitettua tietoa. Suomen kasvistokirjoissa puu kyllä esitellään ‑ nykyisin värikuvien kanssa.

Mutta kirjoitettua tekstiä näiden pakollisten tietojen lisäksi on varsin vähän. Metsänhoitaja Kåre Pihlström on kirjoittanut tästä puusta kaksi kirjoitusta. 4)

Vaikka Suomessa on monenlaista yritystä ylläpitää ja lisätä luonnon monimuotoisuutta geenipankein ja palauttaa luontoon myös sieltä kadonneita ja vaaranalaisia eläimiä, ei näy yritystä palauttaa oma marjakuusi takaisin edes pihapiireihin. Kummallista ajatellen puun kunniakasta historiaa Suomen asukkaille. Kun ilmasto lämpenee jatkuvasti,

________________________________________________________________

1)The Slavic Ethnogenesis http://home.iprimus.com.au/microweb/slavic/

2)Curta, F. 200 1, The Making of the Slavs: History and Archaeology of the Lower Danube Region c. 500 ‑ 700, Cambridge University Press, Cambridge.

3)Curta, F. 2001. http://assets.cambridge.org/052180/2024/sample/0521802024ws.pdf

*4)Pihström, Kåre. 1987. Idegrean. Kirjassa 'Skogen och vi’ ja 2003. Elämänpuu. Pekonen, Osmo (toim.).

on puulle taas kasvun edellytykset rannikkoseuduilla ja järvi-Suomen edullisissa oloissa. Suomessa marjakuusesta on tietoa vain muutaman sivun verran kirjoissa ja tietoa on haettava naapurimaa Viron kirjallisuudesta ja muualta. Marjakuusi oli suomalaisille, tavattoman tärkeä puu. Kestävää puuta moniin kaluihin otettiin juuri marjakuusesta. Vanhan kansanrunon sanonta ”jukaisiin juurikkoihin” kertoo, että juuretkin otettiin kayttöön. Vaikka puu ei kasvanut suureksi, sen pienetkin palat, oksat ja lehvät olivat tärkeitä. Ja jopa puun tuoksu otettiin hyötykäyttöön.

Marjakuuselle oli suomalaisilla - kuten on muissakin kielissä - useita nimiä. Paikallisnimiä eri seuduilla ja monia lempinimiä. Nimitys marjakuusi lienee keksitty Suomessa hyvinkin myöhään. Ruotsissa ennen puun nimenä ollut ideträd muutettiin siellä ensin nimeksi idegran ja sitten tämä nimi aivan väärin muotoon marjakuusi, vaikka missään puun nimi ei liity kuuseen.

Se on aivan väärä ja kehno, nimi tälle puulajille, jolla kuusen kanssa ei ole oikeastaan miään yhteisiä ominaisuuksia hiukan samannimisten neulasten lisäksi.

Kun Pohjolassa noin vuoteen 1000 e.Kr. vallitsi lämmin atlanttinen ilmasto, myös marjakuusi viihtyi. Myöhemmät viileämmät kaudet vähensivät puuta, mutta eivät hävittäneet sitä Suomen eteläosasta ja ihminen aiheutti häviämisen.

Kalevi Wiik esittää nämä ilmastovaiheet tarkemmin eri jaksoihin nimettynä ja liittäen ne, tarkemmin myös Suomen asuttamisen vaiheisiin, mutta ei mainitse lähteitään. 5)

Trondheimista Afrikkaan

Siitepölyselvitysten perusteella marjakuusen levinneisyysalue kattoi jääkauden jälkeen koko Pohjolan. Ihminen hävitti puun laajoilta aloilta ja myös luonnon omat muutokset kavensivat puun aluetta. Euroopan marjakuusi Taxus baccata (baccata = marjoja kantava) esiintyy hyvin laajalla alalla Norjan Trondheimista Kaukasukselle ia myös Afrikkaan. Puulaji on ainoa puulaji, joka kasvaa luonnossa sekä Suomessa että Raamatun maissa ja Raamatun Joosuakin teki jousensa tästä puusta.

Marjakuusta on maailmalla useita lajeja. Himalajan vuoristossa esiintyviä pidettiin aikoinaan samana kuin euroopanmarjakuusta, nyt se on erotettu toiseksi. Japanin marjakuusi on juuri se laji, joka Suomessakin tunnetaan pakkasen kestävänä koristepuuna.

Merellisen, mutta halutun kalkkiperäisten maiden puun esiintymiskartta on nykyään omalaatuinen laikkukartta käsittäen merestä kaukaisia vuoristoja. Puun salaisuudesta ja suoranaisesta salaamisesta kertoo se, että levinneisyyskartat ovat puutteellisia ja erilaisia.

Ikuisesti elävä puu - omintakeiset kasvutavat

Puun hedepuu ja emipuu ovat erikseen koiras- ja naaraspuina kuten tyrnillä. Tämä estää yksittäin puiden leviämisen ympäristöön - on aina oltava pölyttävä isäpuu ja siemeniä tekevä emopuu.

Puulajeja voidaan vertailla niiden pisimmän iän perusteella. Kaukasiasta on löydetty 4000 vuoden ikäisen puun kanto Euraasian vanhimmaksi kasvaneena puuna. Mutta marjakuusi poikkeaa iän suhteen varsin täydellisesti muista puista, se ei siis suostu painimaan samassa sarjassa muiden puiden kanssa.

Se on perustellusti ikänsä suhteen tarujen ikuisesti kasvava puu. Nimittäin Brittein saarilta löytyy lukuisia ikuisia marjakuusia, joiden ikää on täysin mahdotonta määrittää. Iäkäs puu lahoaa sisältä vanhuuttaan ja nämä puut versovatkin ontosta sisustastaan uusia ilmajuuria maahan. Vahvistuvat juuret täyttävät vähitellen onttoa sisustaa. Puu jatkaa elämäänsä vuosituhannesta toiseen yhtenä ja samana puuna.

______________________________________________________________

5) Wiik, Kalevi. 2004. Suomalaisten juuret. S. 21 lämpötilat ja s. 55. suurjaksojen kuvaus.

Ja toisekseen puu on siitä poikkeuksellinen, että se tarvittaessa pystyy elämään kasvattamatta lainkaan uutta vuosilustoa pintaansa. Vaihtaa vain vanhoja neulasia uusiin. Näin ikää on täysin mahdotonta määrittää näistä vanhojen puiden lustoista ja on käytettävä radiohiiliajoitusta iän määrittämiseen. Kun on huonoja ilmastojaksoja, puu siis tavallaan koteloituu.

Marjakuusi voi versoa uuden rungon katkenneesta kannostaan siellä valmiina viheriöivista neulaskannoista eikä lustojen lukeminen anna mitään kuvaa puun juuren todellisesta iästä, joka on satoja vuosia vanhempi. Kun luonnonpalot ovat mutaman sadan vuoden välein hävittäneet metsiä tai metsiä on kaskettu, on juuri marjakuusi ollut se puu, joka on versonut kannostaan lehtivesakon alla tai itänyt hitaasti itävistä siemenistään ja näin valloittanut kasvualaa ennen varsinaisia havupuita.

Maininnat luomakunnan pisimpään kasvavasta puusta eivät ole näin lainkaan perusteettomia. Hidas kasvu ei ole estänyt puuta kasvamasta Sotsissa Krimillä peräti 40‑metriseksi laajassa metsässä.

Marjakuusen kasvutavat poikkeavat monessa suhteessa muista puista. Puulajina se siis meneekin yli dendrologin ymmärryksen. Se on useilla tavoin salainen puulaji ‑ ihmiselle arvoitus ja kummajainen. Puumaailman luonnonihme, jota ei voi olla kunnioittamatta.

Karkea jako lehtipuut ‑ havupuut ei tee lainkaan oikeutta marjakuuselle. Havupuuominaisuuksina sillä on vain neulaslehti. Puu ei tee käpyjä, vaan pähkinämäisiä marjalihasiemeniä epähedelminä. Biologisilta ja morfologisilta ominaisuuksiltaan se on lähempänä aina vihantia lehtipuita. Myrkyllinen puuaines kestää mikrobien tuhoavaa vaikutusta paremmin kuin havupuut. Puuaine hylkii pinnastaan vettä. Puuaines on pihkatonta, mutta tosi lahon kestävää. Brittein saarilla soista turvetta nostaville saattaa turpeesta, löytyä aarteita. Tuhansia vuosia sitten turpeeseen jäänyt marjakuusipuu on täysin käyttökelpoista puuta. Katajan kanssa marjakuusi onkin sijoitettava uuteen jalojen havupuiden ryhmään puuaineensa ominaisuuksien perusteella.

Kyky kasvaa lisäjuuria poikkeaa myös muista monista havupuulajeista. Jos kasvupaikan olot esimerkiksi liian kosteuden suhteen muuttuvat, puu kasvaa rungostaan ylempää uusia juuria ja säilyy. Näin puu kalkkiperäisellä turvemaalla kiipeää kasvavan turpeen päälle.

Puun kykyä juurtua leikko‑oksasta puutarhurit käyttävät hyväksi monistaen puuta. Niinpä Britanniassa myytiin vuosituhannen vaihteessa suuri määrä tunnettujen vanhojen puiden oksataimia 'tuhatvuosipuina'. Kirjallisuudesta ei selviä, pystyykö puu myös juurenpaloista kasvamaan uuden puun; ilmeisesti ei.

Kasvupaikkojen suhteen marjakuusi suosii kalkkiperäisiä maita, joita Suomessa on vähän. Rehevänä kasvava puu kertoo lähteistä ja maanalaisesta vedestä. Hyvin syvään menevällä juurellaan marjakuusi selviää huonommallakin maalla, mutta lyhyenä ja pensasmaisena. Marjakuusella on hyvin monia, virallisesti alalajeiksikin kirjattuna muotoja. V. 1760 muuan Willis‑niminen maanviljelijä löysi vuorilta pystykasvuisen marjakuusen ja nykyään lähes kaikki siellä viljellyt puut ovat tätä yhtä alkuperää.

Myrkkypuu

Pumun myrkkyä muinaisessa Kreikassa nimitettiin toxin‑nimityksellä, joka tarkoitti nuolen myrkkyä, joka oli jo kauan ollut käytössä ennen antiikin kreikkalaisia. Antiikin Kreikan Dioscorides kirjoitti muistiin, että marjakuusi erittää myrkyllistä kaasua, Taksiinimyrkystä puu sai nimensä Taxus ‑ jo Rooman Caesarin mainitsemana, Kreikasta, omaksuttuna toxin‑sanan muunnoksena, Tämän nimen Linné vain vahvisti. Marjoistaan puu sai Linnélta nimensä toisen osan baccata = marjoja kantava. Siemenmarjan pinta on ravintoa linnuille, jotka levittävät siemeniä.

Marjakuusen myrkky pieninäkin annoksina lamauttaa ihmisen ja eläimen hermoston niin, että sydän pysähtyy ja kuolema tulee kohta. Ihmisen tappava annos on 30 siemenestä tehty annos tai 50 ‑ 100 grammasta neulasia otettu myrkkyuute. Uutteiden teko on aina ollut helppoa; jo kivikautena osattiin tehdä tätä myrkkyä nuolenkärkiin ja muuten.

Puu, kuori ja neulaset sisältävät taksiinia. Tuhoeläimiä vastaan neulasten suurin taksiinipitoisuus on talvella kaksi, mutta kesällä vain puoli prosenttia. Silloinhan on muutakin syötävää.

Himoittu käyttöpuu

Marjakuusi on puulaji, josta ihminen teki ensimmäisiä jotakin puulajia koskevia kirjallisia merkintöjä. Heettien valtakunnassa Etu-Aasiassa kirjattiin savitauluihin jo 3300 vuotta sitten lause: ”Ken istuttaa porttinsa pieleen marjakuusen, saa verovapauden”. Tämä on tulkittava niin, että jo tuolloin marjakuusella maksettiin veroja, ei siis tarvinnut muuta tavaraa verojen maksuun. Tuon ajan Hattusian savitaulujen Telepinus-myytin teksteistä löytyivät joulupuun eli talvipäivän seisauksen rituaalipuun kuvaukset joulukuusen edeltäjän ensimmäisenä kuvauksena Suomessa tuntemattomaksi jääneinä tietoina.

Marjakuusen laaja käyttö jousiin on kaikkein tunnetuinta. Mutta kun esimerkiksi tehtiin kelkkoja ja rekiä, oli valmiiksi kaareva monihaaraisen marjakuusen runkopuu niihin parasta. Alkeellisten kärryjen pyöränkehät tehtiin alkuun ilman raudoitusta tästä kulutusta kestävästä puusta.

Englannista Clactonin läheltä löydettyä marjakuusikeihästä 150.000 vuoden ikäisenä pidetään ihmisen vanhimpana löydettynä puukaluna. Siis vielä vanhempi kuin Suomen Kristiinankaupungin Susiluolan kiviset käyttöesineet ja asutusjäänteet 120 000 vuoden takaa.

Kun Italian Alpeilta 1öydettiin v. 1991 alppimies Ötzi'n 5300 vuotta sitten jäätynyt ruumis, hänenkin varusteenaan oli marjakuusijousi ja kuparikirveen koukkupuuvarsi oli marjakuusta. Ja löytöpaikan Alppien huipun nimikin on vielä Tisenjoch - marjakuusen slaavilainen nimi eli ”Marjakuusihuippu”.

Puun kaikille osille ihmisellä on käyttöä, myös juurille ja lehville. Puuaines on mitä parasta taivutettavuutta ja kulutuskestävyyttä vaativiin tarvekaluihin. Tummempi sydänpuu punaruskeana ja kultaisen oranssin värinen pintapuu sekä puun epäsäännnölliset muodot ja harvinainen violetti väritys tekevät siitä ainutlaatuisen jalopuun näköistä. Saksalaisten aatelisherrojen himona oli teettää hienoja jalopuuhuonekaluja tästä läikehtivästä puusta.

Oksat ja juuret ovat mitä parasta vitsaspuuta, jonka juurilla ommeltiin kokoon ensimmäinen lautavene jo 5000 vuotta sitten Englannissa. Tämä löytö oli siinä mielessä hämmästyttävä, että kun Doverissa kaivettiin maata uudelle, Kanaalin alitunnelin tieliittymän väylälle, löytyikin tämä suuri laajoista lankkulaudoista koottu vene - 5000 vuoden takainen Kanaalin ylityksiin käytetty kalu!

Viikingeille marjakuusi oli venenaulapuu: puu elää kosteusvaihteluissa vähän, ei halkaise venelautaa turvotessaan eikä kuivuessaan vuoda läpi. Näitä ensimmäisiä marjakuusen juurilla kokoon ommeltuja veneitä kuvataan eri maiden kalliomaalauksissa ja piirroksissa.

Kuori käy niinenä köydeksi moniin tarkoituksiin. Kun puuta muutenkin jouduttiin kuorimaan, otettiin kuori talteen ja punottiin kaikenlaisia naruja ja köysiä. Lönnrotin kokoamissa tiedoissa puun yhtenä nimenä mainitaan neulaniini, neulainen ja punakataja.

Viikingit suosivat puusta tehtyjä talismaanilaattoja kirjoitus- ja taikamerkein onnenkaluina, kävelykepin mutkaisina päinä, aluslautasina ja tarjottimina. Kahvikupin lautasta ja jossakin itse kahvikuppia kutsutaan edelleen tassiksi; tämä renesanssiaikainen nimitys tulee juuri puun italiankielisestä nimityksestä tasso.

Kun marjakuusen neulasissa, kuoressa ja itse puussa on luontaista myrkyllisyyttä, puulla on kauriiden lisäksi erittäin vihan bioottisia tuholaisia. Hyönteisiä ja eläimiä ei kiinnosta myrkkypuuaines. Versoja syövät vain kauriit, jotka saavat myrkystä dopingpotkua ja lajiominaisuutena syövät kuusilajien versoja etsiessään tätä huumausvaikutusta. Siementen myrkyllisyys on tiedetty aina: vaikka itse marjat ovat syötäviä, puun jauhetuista siemenistä on uutettu myrkkyä nuoltenkärkiin jo kivikautena.

Puun kohtalona olivat sen upeat lehvät. Kun roomalaiset viettivät pakanallisia riehakkaita Saturnalia-juhliaan 19. joulukuuta, tuotiin juhlatiloihin marjakuusen oksista tehty pitkän pitkä juhlaköynnös evói, evoë juhlistamaan näitä Bacchus-pitoja. Ja antaman huumaavaa kaasuvaikutusta juhlijoihin. Köynnös oli tietynlainen elämänpuun symboli, joka voitiin tehdä vain tästä ikuisesti kasvavasta puusta. Tästä nimityksestä - jonka sanakirjantekijät ovat suomentaneet pelkäksi köydeksikin – tämä marjakuusi sai yhden nimensä, joka muuttui muotoon ivo(s), joka väikkyy monissa kielissä aina Suomen Evoa (Evoi/s) myöten (vanha metsäopistopaikka Lammilla) ja sitten nimiä Iivo ja Iivonen myöten.

Vielä 1800-luvulla Saarenmaan kartanoiden saksalaiset aatelisherrat ajattivat talvijuhliensa koristeiksi hevoskuormittain puun oksia tuhansia vuosia vanhaan tapaan. Kun puun lehviä tuo sisään, ne erittävät huumaavaa kaasua, josta jo Kreikan luonnontuntijat kirjoittivat.

Sota- ja veropuu

Rooman Caesar kertoi, että tätä aseistukseen tärkeätä marjakuusta kasvaa kaikkialla Galliassa ja Germaniassa. Yksi kelttien heimo tunnettiin Caesarin teksteissä tästä puusta juontavalla nimellä ja kaksi Caesarin alistaman barbaariheimon päällikköä teki itsemurhan puun myrkyllä.

Kun virolaiset taistelivat 1200-luvulla itsenäisyydestään maata valtaavia saksalaisia ruoturitareita vastaan, saksalaiset voittivat paremmilla marjakuusesta tehdyillä jousillaan. Myöhäiskeskiaikana tämän puun käyttö Englannin armeijan sotatarvikkeena saavutti huippunsa. Tehokkaat pitkäjouset kun tehtiin edelleen marjakuusesta Robin Hoodin tapaan. Henrik V:n johtamat englantilaiset joukot käyttivät marjakuusijousia ja löivät 25. lokakuuta v. 1415 ranskalaiset joukot Azincourtin taistelussa.

Kuningas Edward III teki jousella ammunnan harjoitukset pakollisiksi kaikille miehille. Tämä johti marjakuusen suunnattomaan kysyntään, jota ei voitu lainkaan tyydyttää saarivaltion kotimaisella, jo vähiin käyneellä puumäärällä, vaikka jousia tehtiin jalavastakin. Parlamentti määräsikin v. 1492 tiukan tullilain, jonka mukaan jokaisen Englannin sataman saapuvan laivan oli tuotava lastissaan mukanaan vähintään neljä kappaletta marjakuusesta tehtyjä jousia tavaratonnia kohti. Hyvin viisas aselaki. Englannin kielen veroa tarkoittava sana tax tuleekin juuri tästä marjakuusiverosta.

Satojatuhansia kappaleita jousia tuotiinkin manner-Euroopasta, joiden kaiken aikaa oli tyydytettävä omakin suuri jousien tarpeensa sotiin ja metsästykseen. Jousenteko vähensi suuresti Espanjan, Alppimaiden, Itävallan ja Baijerin marjakuusikoita. Vain harvat kuninkaat ja kartanot istuttivat tilaile uusia. Kun jousiksi otetut puut olivat suoraa ja paraskasvuista puuta, mutta jäljelle jääneet puut kasvutavaltaan jousiksi sopimattomia, pensasmaisia puita, johti tämä koko puulajin rodun heikkenemiseen kaikkialla, koska kehnojen puiden jälkeläisistä tuli yhtä kehnoa rodultaan. Myös suomalaiset joutuivat maksamaan tätä marjakuusiveroa ja repimään puita maastosta voidakseen käydä kauppaa etelään. Puolan kuningas puolestaan suojeli päätöksellään kaikki marjakuuset Puolassa 1400-luvun lopulla. Tätä päätöstä puolalaiset mielellään esittelevät ensimmäisenä luonnonsuojelumääräyksenä koko Euroopassa. Päätös tietysti vaikeutti tavaran vientiä Englantiin, mutta piti asetarpeet Puolassa.

Hautausmaat ja puistot

Aikoinaan marjakuusi oli maamerkkipuu kertoen mm. rajamerkeistä. Jos jossakin kasvoi suuria marjakuusia, paikalla oli maanalaisia kaivolähteitä ja paikka oli paras talonpaikaksi.

Parhaiten marjakuusi säilyi Euroopan kirkkotarhoissa ja hautausmailla. Marjakuusilehdot otettiin kirkon haltuun ja kirkkomaiksi ja hautausmaiksi. Aitapuulla oli käytännöllinen merkitys: puuta karttavat elikot eivät tunkeutuneet hautausmaalle ja puistoon. Uskottiin, että marjakuusien myrkylliset juuret tunkeutuvat hautojen ruumiiden sydämiin ja kaitsevat vainajien sieluja maassa. Niinpä Gotlannissa aikoinaan puuta nimitettiin nimellä aidagran.

Oma käyttömuotonsa marjakuusella Keski-Euroopassa oli puistopuiden muotoilu leikkaamalla, joka eräiden kuninkaiden puistoissa oli hyvin suurta muotia ja jota harjoitetaan edelleen.

Puun myrkyllisyys siementensä, neulasiensa ja puuaineksensa osalta on osaltaan koitunut puun tuhoksi. V. 1902 Jyväskylään perustettiin puisto kansakoulun isälle, luonnontieteen maisteri ja pastori Uno Cygnaeukselle, puistoon istutettiin myös japanilaista marjakuusta. Mutta myrkyllinen puu revittiin äskettäin pois Cygnaeuksen patsaan läheltä.

MARJAKUUS1 KERTOO ASUTUS HISTORIAA MONILLA NIMILLÄÄN

Suomen jukkapuu

Marjakuusen nimitykset eri kielissä hyvin kertovat sekä tämän puun levinneisyydestä ja yleisyydestä, mutta myös tämän puun tärkeydestä kaikkialla missä se kasvaa tai on kasvanut ennen loppuun hävittämistä. Oman kertomuksensa nämä nimitykset sisältävät kertoessaan asutuksen leviämisestä eri suunnista Suomeen tuhansien vuosien aikana.

Seuraavassa luettelo marjakuusen nimityksistä eri maista, sekä aikaisempia että nykyisiä: jugan (vanha latina), taxus latina) iúr (irlanti), iubhar (skottien gaeli), euar (Manx), iwen (welsh), ywenn (comish), ivenenn (bretonit), yw (kymri), l'if, if, ivos (ranska), tejo, tejón, taxo, (espanja), tasso (italia), tis (venäjä, tsekki, romaniaj, tiszafa (unkari, mutta kaaripyssy on īv, īj, taks (tanska), iif taxis (hollanti), Eibe, ive (saksa), iwa (muinaissaksa ja länsislaavi), iuwis (preussi), ievá (liettua), iwe (latvia), cis (ääntyy tsis; puola), ju'vgaz, jovgaz (liivi), ýr (islanti), iga (vanha yläsaksi), yd, ide, ideträd, idegran, iha ja bar(r)lind (ruotsi).

Otettakoon oheen vakuudeksi näistä eri kielten vastineista oheen Olof Hellqvistin Svenska Språkets Etymologiska Ordboket’ iin jo v. 1922 tekemänä (slaavilaiset nimet eivät ole mukana:

idegran el. (i ordböcker) id, Taxus baccata, jfr Var. rer. 1538: ijdh, förr även ideträ(d), 16- o. 1700-t., ydetråå Franckenius 1659, jfr gotl. aidågran, säkerl. till ett fsv. *lpe (*ype), bildat med kollektivsuff. (i) pja (i t. ex. fsv. thilde n., golvbrader, isl. skoäi, skotyg, osv.) till det forngerm. namnet på samma träd = fhty. iha, iwa, iga (ty. eibe), fsax. ich, mity. iwe, ägs. éoh, iw, éow (eng. yew), isl. yr, ofta även om bågar (som vapen), emedan idegranen härtill med förkärlek brukades, jfr namnet på Njords boning Ydalir. Som germ. grundformer ansättas vani. *lhiva- o. *igwa-(r> iwa-). För dessa tala i sin mån de estniska och liviska motsvarigheterna, som enl. Wiklund Le Monde Oriental 10: 178 äro lånade från germ spr. Jfr emellertid kymr. yw, preuss. iuwis, idegran, fslav. iva, vide, m. fl. Förhållandet till dessa ord är dunkelt; sannol. föreligger här ett urgammalt vandringsord med i dylika vanlig formväxling, Fra. tf har antingen kelt. el. germ. ursprung. Trädnamnet uppträder sannol. el. möjl. i en del sv. ortnamn, t, ex. ldh u 11, l d ö 6, o. dess grundord, fsv. *1(w),*y- i Ivetofta, I da la m. fl. Se under I v- o. Sahlgren Sv. 1 m. 1912, s. 62 f., jfr även Läffler Det evigt grönskande trädet vid Uppsala hednatäm-pel i Sv. 1 m. 1911 s. 617 (med flera följdskrifter). - Ett yngre, i västra Sv. o. Norge uppträdande namn på idegranen är bar(r)lind.

Irlannin maannimi tarkoitti alun perin marjakuusisaarta ja Brittein saarten rannoilla näitä marjakuusisaaria on monia. Skotlannin kuulun Loch Lomond'in saarista osa on marjakuusten mukaan nimettyja,

Iirinkielen marjakuusta tarkoittavasta sanasta iúr kehittyi englantiin myös iron eli rauta 'marjakuusta parempana'. Vanhan latinan nimityksestä jugan siirtyi englantiin sekä alkuosa (vanhassa englannissa i(o)w; nyt yew) puulajia ja samalla jousta tarkoittamaan että erikseen loppuosa gun yleensä ampuma-asetta tarkoittamaan. Suomen kielen jou(s/i) tulee sekin puun nimestä laajana länsieurooppalaisena nimityksenä.

Englannin kielen yew tarkoittaa sekä puuta kasvina, puuainesta, jousta että myös tätä puuta tai sen oksia surun, kuoleman ja ristiinnaulitseminen symbolina.

Slaaveilla ja saksalaisilla marjakuusi oli aikoinaan myös iva. Ivan lienee tullut miehennimeksi jo varhain ja nimiselityskirjoissa sen kerrotaan tulleen raamatullisesta Johannes-nimestä, mutta tämä maailmanlaaja miehennimi samoin kuin siitä juontuvat Iivo ja Iivanainen samoin kertovat marjakuusesta nimen alkuna Suomeen idästä päin. Yew born on nimen Ivan selitys englantilaisissa nimiselityskirjoissa. Nimi on siis viikinkien Venäjälle viemä, ei suinkaan siellä jostakin Raamatun Johannes-nimestä syntynyt kuten Suomen nimenselittäjät yrittivät selittää. Tunnetuin nimenkantaja Brittein saarilla oli ritari Ivanhoe. Ivar (alkuaan Ivor) tarkoitti brittiläisten selityksen mukaan vanhassa Englannissa yew army eli jousisoturia ja on siirtynyt sitten suomenkieleen mm. nimeen Iivari.

Ruotsin kieltenselittäjät selostavat nimen Ivar tarkoittaneen fornskaridinaviskan kielessä jousisoturia (bågskytte). Iga-nimityksestä tuli Ivar'in tapaan miehennimi Igor idässä, kun viikingit asuttivat Venäjää. Ja ennen heitä myös eteläisen Itämeren rannoilta jo ennen heitä tulleet asukkaat Karjalan kautta.

Venäjän suurimman öljy-yhtiön Jukosin nimessä väikkyy puun vanha nimi ja varsinkin sen tytäryhtiön nimessä Juganneftegaz on puun vanhin latinalainen nimi näkyvissä.

Kelttien druidien opeissa marjakuusi on merkittävä ja sana lienee ääntynyt eih'was eräiden lähteiden mukaan.

Viikinkien riimukivissä on merkintöjä marjakuusesta.

Näistä kaikista mainituista nimityksistä selviää esimerkiksi, että puusepän nimitys

Tischler saksankielessä ja nykyvirossa tarkoitti aikoinaan marjakuusesta jousia sota-aseiksi tekevää puuseppää.

Aiemmin esitetty ika-alku nimistössä esiintyy jo Kreikan muinaistaruissa. Tämän sanan yhteyttä kreikkalaiseen sanastoon ei ole osoitettavissa. Homeroksen kertomuksissa esiintyy Ikarus, joka selviää labyrinteistä. Mutta Homeros mainitsee myös monia Tanskaan ja Pohjanmeren seutuun liittyviä paikkakuntia. Näistä Ikast nykyisenkin Juutinmaan keskellä ( tulee Ikar-sted = Ikaroksen kaupunki. (Homer mentions the Icarian Sea once (II. II, 145). This must have been part of the North Sea). 6)

Ranskan paikannimistä ja heimoista tämän kuusen mukaan on saanut nimensä Pariisin eteläpuolella eburonit ja kaupunki nykynimeltään Evreux Itonin, Euren sivujoen varrelle. Roomalaisilla kaupungin nimi oli Eburovices, jossa nimessä etuosa on eräs puun hyvin vanha paikallinen nimitys. Tämä eburonien heimo johtajanaan Catuvolcus pani raivoisasti Ceasarille vastaan roomalaisten valloittaessa heimon maata. Tämä mies sitten vanhana myrkytti itsensä marjakuusimyrkyllä.

Ranskalaisissa nimissä Yves jne. marjakuusen nimitykset ovat taustalla. Toinen nimiryhmä on Evian -nimi juontaen marjakuusiköynnöksestä. Myös naisten nimissä Yvonne, Yvette ja muissa vastaavissa, puu on alkuna.

Marjakuusen suomenkieliset nimet ovat näin oma tuntematon ja selvittämätön kokonaisuutensa Suomen historioitsijoille ja museoväelle. Jatkuvasti he eri tavoin sekoilevat ja kompastuvat näissä nimityksissä, kun eivät tunne tämän tapetun puun nimityksiä. Varsin tuore Etymologinen sanakirja esittää jukkopuun tarkoittavan orapihlajaa! Jari Virran tuore kirosanakirja ei osaa lainkaan selittää, että kaikki juko-tyyliset kirosanat tulevat tästä puun nimestä (ja puun pirullisista ominaisuuksista).

Muinaissuomalaisilla vielä nykyaikaan saakka marjakuusen nimi oli jukkapuu ja jukkopuu. Taustalla on alunperin indoeurooppaan tullut intialainen yuga eli aikakautta tarkoittava sana eli 'ikuisuuspuu'. Kansanperinteen sanastot mainitsevat jukan ja jukapuun. Nimitys on lähellä virolaista jugapuuta. Jukanen tarkoittaa lujaa ja kovaa, toisintoina tukeva ja juureva. Juko on elossa edelleen kelkan/reen jukopuuna ja jukkona eli vetoköytenä. Aikoinaan kelkan ja reen jalakset tehtiin juuri tästä puulajista. Puun kaarevuus antoi mahdollisuuden tehdä valmismuotoisia jalaksia niitä enää taivuttamatta. Ja myös muinaisten veneiden kokkapuut. Sitten ensimmäisten kärryjen pyöränkehät, kun rautaan ei vielä ollut varaa. Vaikka tätä puuta ei enää saatukaan, jäi juko/jukko tarkoittamaan reen etulautaa, joka yhdisti jalakset. Ja tarkoittamaan ahkion ja nuotan vetoköyttä.

Kalevalan Joukahaisen selitys

Puun nimi siirtyi miehennimiin. Liivinkielessä marjakuusi on jovgaz, juvgaz. Kalevalan miehennimi Joukahainen tarkoitti vahvaa miestä kuin marjakuusi. Nimi Jouhki lienee tästä marjakuusijousesta juontava miehekäs nimi. Nykymuotoina Joukahaisesta nimet Jouko, Jukka; sukunimet Jukkala, Jukkara, Jukarainen, Jukkola ja Jukola. Mainitaan myös, että Jukola tulee ’jukovasta’ hämäläisittäin ällää käyttäen Seitsemän veljeksen kotitalon nimeksi. 7)

Etunimet Jukka, Juho, Juha ja vastaavat tulevat pikemminkin tästä puun nimestä, hyvin myöhään tuli käyttöön raamatullinen nimi Johannes, vaikka kieltenmaisterit tunkevat tätä Johannesta kaikkien J-alkuisten miehennimien alkuliitteeksi. Ikään kuin miehillä ennen kristinuskon tuloa ei olisi ollut nimiä lainkaan! Nimet olivat luonnosta otettuja.

Puun ruotsinkielisten nimien takaa löytyy rikas germaanis-skandinaavisten muinaiskielten sanasto ja nimistö, joka sekin kertoo Suomen asuttajien taustoista eli sen, mihin on tullut läntisiä asuttajia. Näitä nimiä ovat mm. monet vanhan yläsaksan iga-taustaiset, ika-ja iha- alkuiset nimet. Paikkakuntien nimistä tunnetuimmat ovat Ikaalinen ja

______________________________________________________

6 ) Encyclopedia of Celts: http://www.celticgrounds.com/chapters/encyclopedia/b.html

7 Kosonen Ilmari. 7.1.2005. Hävinnyt puu kertoo Suomen asutushistorian. Savon Sanomat alio s, 2.

Iittala. Paikan- ja sitten sukunimet. jotka ovat Iha-alkuisia. Ja sitten sukunimet Ihalainen, Ihanainen, Ihanti sukuniminä ja mm. Ihantala tunnettuna Viipurin seudun kylän ja taistelupaikan nimenä ja Ihalanjoki Laatokkaan laskevana jokena. Savon Enonkosken Ihamaniemi, samoin Mikkelin Ihastjärvi lienee vielä muutama sata vuotta sitten ollut puun kasvualuetta.

Pälkäneellä Ihari on jokireitti, joka v. 1604 uutena laskuvirtana kuivasi Sarsanvirran. Kuka oli ensimmäinen Ihare eli skandinaavinen jousimies tuon kosken varrella?

Muinaishämäläinen Ihalempi on eräs näitä marjakuusesta nimensä saaneita henkilöhahmoja. Sana ihana -, jota suomen lisäksi ei ole muissa suomalais-ugrilaisissa eikä muissakaan kielissä - juontaa siitä, että juuri iha oli ihanaa puuta kaikkiin tarkoituksiinsa. Kielentutkijat esittävät, että ii-, iis- ja iit-alku paikannimissä tarkoittaa saamenkielen yötä ja yleensä yökalastuspaikkaa. Voi tarkoittaa esimerkiksi nimessä Ivalo. Mutta tämä alku voi tarkoittaa myös muinaista asuinpaikkaa, sillä vironkielessä iidne on muinainen (esimerkiksi Iijoki). Tämä sana tietysti sekin tulee marjakuusen skandinaavisesta nimityksestä id, tarkoittaen aikanaan hyvin ikivanhaa puuta. Mutta kun aikoinaan ja nykyäänkin skandinavian kielessä id tarkoittaa marjakuusta, tarkoittavat esimerkiksi Iitti, Iittala ja Iitlahti paikkoja, joissa on kasvanut marjakuusta ja nimen ovat antaneet nimenomaan lännestä asukkaiksi tulleet jousimiehet - ehkä vielä vähän toistatuhatta vuotta sitten. Karjalan puolessa Iitiä, Ikkonen ja Ikko, joista viimemainittu on Inkerin alueen paluumuuttajien nimiä nyky-Suomessakin.

Hyvin laajalle levinnyt suomalainen sukunimi Itkonen on sekin näitä aatelisia saksalaistaustaisia sukuja, jossa vielä kaikaa läpi vanhasaksalainen id’ ho. Tai sitten skandinaavisena nimenä taustana id gå eli lähteä jousimetsälle vapaasti suomentaen. Sukunimi, jolle kielen- ja nimistöntutkijat eivät ole osanneet antaa mitään taustaselitystä, ei edes itse Terho I. Itkonen, joka yritti löytää sukunimelleen saamelaistaustaisia merkityksiä.

Muinaissaksalainen iva-nimi näkyy suomenkielisessä siirtokarjalaisten sukunimessä Ivakko.

Koska suomen sana juka viron sanan juga tavoin tarkoittaa koskea ja vesiputousta, eivät tällä sanalla alkavat sanat tarkoita marjakuusta. Mutta Juva paikannimenä voi olla alunperin tullut muinaispreussin nimityksesä iuwis - varsinkin kun preussin kielessä tuo iu on äännetty ju. Tai myös suomalaisesta jukkapuusta ”jukkaa kasvava”. Ja samoin rnuinaispreussista tulevina Juva, Juvakka, Juvonen. Kaikki Karjalan ja sitten Savon nimistöä.

Puun nimi on antanut suomenkieleen muitakin käsitteitä. Jo sana hyvä on ilmeisesti tullut rnuinaispreussista -juwis , kun oli hyvää puuta kaluihin. Muinaispreussista tulee muutakin sanastoa suomenkieleen. Susi oli preussinkielessä vilkis ja tämä sana on kummasti suden tai ketun lisänimenä ja monien paikkojen nimenä Suomessa. Jopa sana apaja eli kalastajan oma kalastuspaikka on preussilaista sanastoa alkuperältään, samoin ka [x1] mĩns takkaa ja savupiippua tarkoittaen.

Jopa Jyväskylän kaupungin nimi on ilmeisesti marjakuusen nimestä juontava. Mainitaan, että kaupungin ensimmäinen nimeltä tunnettu asukas oli 1560 Heikki Ihanninpoika Jyväsjoki. Jyväsjoki tarkoitti nykyistä Äijälänjokea Jyväsjärven ja Päijänteen välillä ja koko Jyväsjärveen pohjoisesta tulevaa jokireittiä.

Jo nimi Ihanti viittaa marjakuuseen. Sanan Jyväs on arvioitu tarkoittavan auringon kilotusta veden pinnalla. Itse olen kyllä sitä mieltä, että seudulle jo 5000 vuotta sitten tulleet muinais-Preussin asukkaat ovat löytäneet jokireitin rannoilta marjakuusia aseikseen ja nimenneet jokireitin nimellä Iuwis. Sitten kirjurit ovat kirjanneet tämän sanan rnuotoon Jyväs, kun alkuperäinen muoto on heille ja nimien kantajillekin ollut tuntematon ja ymmärtämätön sana.

Nämä asukkaat ovat olleet juuri samoja, jotka sitten Summassaaressa pystyttivät Suomesta löydetyn ensimmäisen Rusavierron rakennushirsikehikon 3700 - 4100 vuotta sitten - kauan kauan aikaisemmin kuin missään muualla Suomen tai muiden pohjoismaiden alueilla. Nykyarkeologien suureksi ihmeeksi.

Muiston muinaispreussilaisten kirvesmiestaidosta on hirsipelkan nimitys vielä nyky-Virossa, missä veistetty/sahattu pelkka edelleenkin on pruss (eli preussilainen pelkka).

On syytä arvioida, että vanhasta Preussista tuli asukkaita Jyväskylän seudulle jo 4000 vuotta sitten. Jyväskylän kaupunginkirkon ja kaupungintalon välissä - Taipaleen taistelun muistomerkin vieressä on rivi satavuotiaita vankkoja marjakuusia, joita aikoinaan on ollut runsaasti Iuwis-järven eli sitten Jyväsjärven rannoilla.

Aatelinen puu

Skandinaavisperäisten id-nimien joukko Suomessakin on hyvin laaja: Idman ja aateloitu suku Idestam, joka vaakunassakin kantaa tätä puuta eli leikattua jukkapuurunkoa. Tunnetuin Idestam oli Nokian perustaja Henrik Idestam. Tässä mielessä marjakuusi on ruotsinkielisenä aateloitu puu Suomessa. Naisennimi Ida - Ruotsin suosituimpia naisen nimiä - tulee tästä puun nimestä. Suomalaistuneena muotonaan tietenkin tämä kaunis nimi on Iita.

Jousisissejä Puolasta ja jälkiä muinais-baskin kielestä

Vienan Karjalaan saakka marjakuusi oli yleinen puu vielä 3000 vuotta sitten. Kun puu ilmaston muutoksen mukana väheni, joukko hyvin vanhoja puita jäi vielä pitkään kasvamaan. Niitä haettiin kaukaakin ja vielä juuriakin etsittiin ja otettiin käyttöön. Ei siis ole ihmeteltävää, että juuri Karjalan suuntaan levisi niin runsaasti puun nimiä eri suunnista.

Marjakuusen slaavinkielisiksi nimityksiksi mainitaan sekä iva, puolankielen cis ( ääntyy tsis ) että venäjän tis. Kaksi viimemainittua ovat lähellä toisiaan ääntämisen kannalta.

Tonavan sivujoki Tiza saa alkulähteensä marjakuusimetsän lähteeltä Karpaateilta. Slovakiassa on Tisovec'in pikkukaupunki. Kaikki joilla on suomenkielinen sukunimi Tissola, Tissari tai Tiisala jne., voivat kertoa nimen tarkoittavan marrjakuusta. Saksankielen Tischler, puuseppää tarkoittavana sekin juontanee tästä puusta ja lienee syntynyt saksan kieleen slaavilaisesta jousiseppää tarkoittavasta sanasta.

Siiskonen voi tulla slaavinkieli- puolan marjakuusta tarkoittavasta sanasta cis(ka) ääntyen ts-äänteellä ja diminutiivipäätteellä. Euroopan marjakuusi kun puolaksi on cis pospolity.

Muoto ciska on yleinen nimi Puolassa ja siirtynyt siirtoväen mukana mm. Amerikkaan.

Ja näin samalla aukeaa myös Ilomantsin suunnassa ja yleensä Novgorodin seudulla hyvin yleisen nimen Sisso, Sissonen - Sysoj tausta. Eräät tutkijat ovat kyllä tehneet erittäin perusteellista analyysia nimen levinneisyydestä ja nimen eri muodoista Karjalassa ja Venäjällä- mm. Jalo Kalima. 8) 9)

Kirjoittajat ovat kyllä asiaansa paneutuneita. Kielitieteilijöina alansa kärkeä tietysti. Mutta heidän onneton puutteensa on, että he ovat hirttäytyneet selityksissään kirjallisiin lähteisiin. Nämä ovat myöhäiseltä ajalta, useimmat vasta muutaman sadan vuoden takaa. Tuollaiset sinänsä tieteellisesti luotettavat, mutta vanhimpien nimien taustojen selvittämisen kannalta yleensä aivan kelvottomat ja suorastaan harhaanjohtavat kirjalliset lähteet eivät pysty kertomaan yhtään mitään siitä ajasta ja 2000 - 4000 vuoden takaisen ajan nimistä, jolloin nimikanta muotoutui alueelle tulleiden asukkaiden mukana. Nämä asukkaat eivät olleet paikallissyntyisiä, vaan kaikki tulivat etelämpää jääkauden jälkeen. Jalo Kalimalla on ensin pitkä ja täsmällinen sekä Sissonen-nimen että sissi-sanan kattava selityksensä, mutta toisessa vaiheessa hän peruuttaa omia selityksiään ja pitäytyy pitämään nimeä Sysoj - Sisoj venäjässä kreikkalaisperäisenä, varhaisin mainittu nimen kantajapyhimys - yksi kolmesta tiedetystä - oli v. 429 kuollut Sisoi Velikij kuoli 429.

Ja sitten Jalo Kalima jättääkin koko sissi-sanan vaille mitään selitystä. Kenttä on siis avoin uudelle selitykselle.

_________________________________________

8) Jalo Kalima Nimiartikkelit 'Sisso (Sissonen)ja sissi’ http://www.genealogia.fi/nimi118s.htm

9)Jalo Kalima Nimiartikkelit 'Uudelleen Sisso ja sissi (Oikaisu)’ http://www.genealogia.fi/nimet/nimi105s.htm

Tuhansien vuosien takaisten ihmisten nimet eivät tulleet ortodoksisista raamatullisista nimistä, joita Kotimaisten kielten tutkimuskeskus tyrkyttää hyvin monille nimille alkuperäksi, kun ei muuta kykene esittämään. Esimerkkinä Johannes - nimen tyrkyttäminen selitykseksi puun nimestä juontaville Jukka-nimille.

Nimi Sisso tosiaan mitä ilmeisimmin tulee tästä puolankielen sanasta ja tarkoitti alun perin marjakuusta ja jousimiestä' joka käytti marjakuusijousta, puun siemenistä tehtyä nuolimyrkkyä ja veti perässään kelkkaa, jonka puut olivat tätä kaarevaa puuta. Kelkan /ahkion hinausköysikin oli punottu puun kuoresta, kun puuta oli otettu metsistä tarvepuuksi ja puu aina piti kuoria. Tästä syystä jukkoköysi oli myöhään yleinen sana tälle köydelle.

Säilyihän jukko nimityksenä myös sille puunappulalle, joka on lappalaisten ahkion hinausköydessä. Näin salaisuudet selviävät! Jos kenen käteen niin sissin käteen kuului (marjakuusi)jousi.

Slaavien alkuperää kielen suhteen ei kukaan ole tarkoin selittänyt, mutta varhaisimmat vaiheet kielessä ovat kauempana kuin kielitieteilijät selittävät. Vaikka Sisoi Veliky olisi ollut kreikkalainen, on slaavilaisia ryhmiä ollut Balkanin niemimaalla jo kauan ja varsinkin tuona kansainvaellusten aikana. Näin slaavinimitys marjaakuuselle on Balkanilla ollut käytössä puun nimenä sen lisäksi että kreikan kielessä tax oli tämän puun nimityksenä - sitten Englantiin ja sitten ruotsalaisen Linnén tieteelliseen nimeen kirjaamana nimenä.

Nimen Sisso yleisyys Karjalassa - sekä Novgorodin seudulla että sitten myös Suomen puoleisessa Karjalassa kertoo, että seudun asukkaat olivat osaltaan alun perin puolalaisia, ilmeisesti pakolaisia Puolan Biskupin'in tyhjentyneestä hirsilinnakylästä jo 2500 vuotta sitten. Lähtivätkö puolalaiset Biskupin'in laajan hirsitalokylän asukkaat jo 500 eKr. ja muuttivat pohjoiseen pienenä siirtokuntana, vai missä vaiheessa tätä asutusta tuli tänne pohjoiseen päin?

Ja varsinaisen puolan kielen lisäksi on otettava huomioon, että Puola oli hyvin läheisissä yhteyksissä-myöhään jopa unionina Puolan kanssa. Näin läheisten kansanheimojen piirissä puiden ja kasvien nimityksiä vaihdettiin toisilta. Vain näin saa selostuksensa se, että marjakuusen slaavilaisnimitys iva kulkeutui saksien kautta jopa Brittein-saarille ja vakiintui siellä miehen nimeen Iv(o)ar ("marjakuusiarmeija" kuten brittietymologit selostavat).

Ja tietysti ensimmäinen sissi Itämeren koilliskulmilla oli se puolalainen tulokas, joka marjakuusijousi kourassa liikkui seudulla ja löysi hänkin näitä rakkaita puita Novgorodin seuduilla ja jopa Vienanmeren rantamilla.

Aivan kuten Englannissa yeoman oli jousimies vielä viikinkiaikaan, oli sis jousimies idässä. Ja nimitys sälyi ja laajeni niin, että nimistötutkijat pitävät edelleen sissi-nimitystä venäjän kielestä tulleena sanana eli rosvoa tarkoittavana. Jopa sen ohitse, että Jalo Kalima oikaisussaan tämän käsityksen tyrmää. Suomen kielen etymologinen sanakirja selostaa Gananderin ensimmäisenä kirjanneen sanan yleisenä eri murteissa 1787 ja selostaa sanan tarkoittavan partiosotilasta, partisaania, urkkijaa, vakoojaa. Sana on myös viron kielessä esiintyvä muodossa siss ja genetiivipäätteen -i kanssa suomalaistyylinen sana ja sielläkin paljon käytetty mm. metsäveljien nimityksenä metsasiss.

Nimitys sissi on levinnyt itäisiin slaavilaisiin kieliin länsislaavien piiristä - tarkoittamatta ja muuallekin, Baltiaankin.

Suomen kielessä se on tulkittu slaavilaiseksi lainaksi (Mikkola ). Jalo Kalima myöntää ensin, että ven. Šiš soveltuu sissi sanan originaaliksi, mutta itse Šiš - sanan alkuperää Kalima ei alkuunkaan löydä ja sitten vielä oikaisussaan kieltää yhteydet.

Ja samaten perisuomalainen sana sisu sekin juontaa tietysti tuosta, samaisesta puun puolalaisnimityksestä cis tarkoittaen ihmistä, joka oli elinvoimainen, uusiutuva puu ja sitten marjakuusesta tehtynä kaluna sitkeä, taipumaton ja katkeamaton.

Sisu-sanan käyttöalue on merkillinen ja mitä kiinteimmin juuri myrkylliseen puuhun liittyvä. Ihmisestä sanotaan, että 'hän on sisukas, pahansisuinen' ja 'hänellä on sisua', mutta muita yhdistelmiä ei olekaan. Sisuun liittyy annos pahansisuisuutta - oikeisiin kohteisiin käännettynä.

Sauna, sisu ja Sibelius olivat käsitteitä, joita suomalaiset esittelivät maailman lehdistölle sekä talvisodan aikana että uudelleen Helsingin olympialaisten kisojen aikana. Sana sisu pääsi saunan ohella silloin maailman lehdistöön. Sisu esiteltiin sanana Yhdysvalloissa julkaistussa Reader's Digest-lehden maaliskuun numerossa otsikolla ’Sisu: A word that explains Finland' ( Sisu: sana joka selittää Suomen) ". 'Siitä sai alkunsa maailmalle levinnyt sisun käyttö, sisu-

_________________________________________________________

10) Biskupin museo (englanniksi) http://www.biskupin.pl/eng/upadek.htm

11)Haataja, Lauri & Kallio, Veikko. 1994, Suomalainen sisu. Esipuheessa.

artikkelit, jopa sisu-kirjallisuus. Kylmän sodan aikana suomalaiset viranomaiset tosin pyrkivät hillitsemään liiallista vetoamista sisuun, mainitsevat kirjan kirjoittajat.

Tämänkin sisu-sanan aivan ällistyttävän perusetymologian tältä osin kielentutkijat ovat jättäneet selvittämättä ja kertomatta laiminlyöden jopa keskeisten suomalaisten käsitteiden taustaa. Katajaisen kansan kataja kun vielä varsin äskettäin oli sisupuu jukkapuu, ei kataja.

Sisu, sisukas ja sissi eivät ole lainkaan ainoita sanoja suomen kielessä marjakuusesta. Ja kun joku puhuu ivallisesti, on puheessa myrkyllistä ivaa kuten ivapuussa itsessäänkin on. Niin slaavilaiseksi kuin nimitys iva mainitaankin, on sekin levinnyt jotain kautta suomeen.

Valores Consult-Vaula Norrena & co. semioottisia markkinatutkimuksia tekevänä konsulttiyrityksenä teki muutama vuosi sitten Sisu-pastillien kannalta tutkimuksen sisu-käsitteestä nuorten keskuudessa ja tuli selville, että sisu-käsite kyllä elää edelleen.

Suomen Sisu ry on peräti äsken perustettu Suomalaisuuden Liiton nuorisojärjestö.

Terveisiä muinaisbaskeilta

Kun Kalevi Wiik on esittänyt suomenkielen ja baskikielen yhteyksiä, niin kummasti vain baskikielen marjakuusi -nimitys 'hagina’ näyttää kulkeutuneen suomenkieleen muinaisruotsin kautta, sillä 'hag' ja 'haka' lienevät saaneet merkityksensä siitä, että aikoinaan marjakuusi todella oli puu, josta tehtiin eläinten läpi menemättömiä aitoja kuten edelleen istutetaan siellä täällä.

Ja samalla on tuotava, esiin, että suomen sana 'teho' sekin ilmeisesti juontaa hyvin kaukaa ja tarkoitti marjakuusta sekin, onhan espanjan kielessä marjakuusi edelleen ’tejo' (äännetään tee'ho).

Viron kielessä sana ikuinen on edelleen muinaisgermaaneilta marjakuusen nimestä lainattu iga (vene). Vielä viikinkiaikana puun nimitys skandinaaveilla oli myös ýr - islantiinkin siirtynyt. Tästä nimityksestä juontaa hyr eli vero, vuokra (virossakin üür). Marjakuusi oli viikinkiajan veronmaksun väline kuten oli myöhemmin Englannissakin ja jousi muutenkin pitkään valtion veronmaksuyksikkö Suomenkin puolella.

Puun nimityksistä on tehtävissä haarovan puun muotoinen kartta risteilevine oksineen pohjoiseen Eurooppaan ja myös siitä haarovat käsitteet eri asioille. Kun yhdistetään nämä puiden nimet esiintymisalueittain ja todelliset arkeologiset, asutusvirtoja osoittavat löydöt eri ajoille ajoitettuna, saadaan varsin tarkka aikatauluun liitetty karttakaavio Suomeen tulleista, pääosin läntisistä asukkaista.

Väitöskirjan aihe:

Marjakuusi on tässä mielessä erinomainen, että kun se esiintyi laajimmillaan jo tuhansia vuosia sitten Suomessa ja muualla ja vähentyi ja sitten vielä katosi kokonaan. Kun puuta ei enää loppuun repimisen jälkeen ollut, eivät puut enää antaneet nimiä paikoille ja henkilöille; vain nuo vanhat nimet ovat säilyneet siellä missä ovat säilyneet. Ja säilyneet ovat puusta tulleet monet käsitteet kuten tuo viimeksi mainittu sisu.

Marjakuusi on siten metsistämme äskettäin loppuun käytöllä hävitetty puu, joka ainoana puuna olemassaolollaan ja häviämisellään, siitepölyjäämillään lietteissä ja sitten paikan- ja henkilönimistössä kertoo näin rikkaasti historiallisista vaiheista ja ihmisistä.

Lääkettä puusta - marjakuusi osoittautui taas ihmepuuksi

Kansanlääkintä on eri maissa osannut käyttää marjakuusen uutteita lääkkeinä. Kun Yhdysvalloissa järjestettiin suuri tutkimussarja, jossa selvitettiin 16 196 eläinperäisen ja 114 045 kasvin uutteen käyttömahdollisuuksia lääkkeiden valmistukseen, silloin löytyi myös marjakuusen jälsikuoren taksoli syöpälääkkeeksi

____________________________________________________________

12) http://www.kolumbus.fi/vaula.norrena/sisu.html

13) http://www.suomensisu.fi/tunnukset.html

14 )Kosonen, Ilmari 21.12.2004. Marjakuusi - lääkepuu. Helsingin Sanomien tiedepalsta.

Euroopan marjakuusesta uutettu Taxotere on myös lääkeaine syöpälääkkeeksi. Niinpä Englannin marjakuusiaitoja leikataan ja havuja viedään satoja tonneja vuosittain Ranskaan lääkeaineena käytettäväksi. Niinpä puita voidaan vuosittain lypsää samalla kun niitä muotoillaan puistopuina. Lääkevalmiste lamauttaa eräiden syöpälajien leviämisen ihmisen elimistössä koteloiden alkaneen kasvun. Vain joka kolmannessa tapauksessa lääkkeestä on apua, mutta sekin on paljon syöpää vastustettaessa.

Lääkeainekäyttö yhdessä Kiinan luontaislääkemarkkinoiden kanssa on nyt johtanut Intian Himalajalla Butanin maakunnassa suureen marjakuusien salakaatoon ja vientiin Kiinaan ja Amerikkaan. Vaikka puita alueella on vain prosentin verran kaikkien puiden runkomäärästä, tämän puun kuoresta tehdyn uutteen markkina-arvo on yhtä suuri kuin alueen kaikkien muiden puiden kantoraha-arvo yhteensä. Tämä osoittaa puun valtavaa lääkeainearvoa.

Metsäviranomaiset muissakin maissa ovat jo joutuneet tehostaman valvontaansa, että marjakuusia ei kaadeta salaa, niitä ei kuorita pystyssä eikä oksanlehviä leikata salamyyntiin. Marjakuusen suojelu oli yhtenä sopimuskysymyksenä YK:n äskettäin Bangkokissa pitämässä kansainvälisessä luonnonsuojelukokouksessa saaden laajaa kannatusta. Jopa usein eri mieltä olevat Kiina ja Yhdysvallat olivat yhdessä suojelun takana.

Yhteenveto

Suomen kielen käsitteet sissi ja sisu ovat peräisin puolan kielestä. Jossakin vaiheessa Karjalaan on tullut asukkaita Puolasta tai sen naapurimaista Liettuasta tai muinaisesta länsibalttien asuttamasta Preussista ja he ovat löytäneet Karjalasta tätä tavoiteltavaa puuta jousiinsa. Nämä jousimiehet on sitten tunnettu nimityksellä tsis tämän jousensa mukaan ja näin nimitys sissi on levinnyt suomenkieleen ja myös venäjän kieleen. Ja kun on tunnettu puun myrkylliset ominaisuudet ja kestävyys ja taipumattornuus, on puusta tullut sana sisu, sisukas tarkoittamaan voimakasta tahtoa ja samalla peräänantamattomuutta. Ja jo ehkä tuhansia vuosia sitten ja viimeistään viikinkiaikana tämä puunnimi on sitten tullut miehennimeksi Sisso ja sitten myös sukunimeksi Sissonen vuoden 1580 jälkeen vaiheessa, jolloin kaikilla oli oltava sukunimi.

Johtopäätökset

Logo ja sukuviiri

Sissosten logossa ja sukuviirissä on oltava marjakuusipuun kuva ja jousen – mieluimmin juuri jalkajousen kuva. Juuri sissijousi kuvaa sisua ja sitkeyttä.

Tietysti suvun piirissä voidaan korostaa kansanmusiikkia ja kanteletta, mutta tietäen, että sana kantele ja ilmeisesti itse soitinkin on lainaa balttikielistä, onhan kantele lätin kielessä kanklés.

Sissola

Ilomantsin Sissolan pirttiin on syytä ripustaa seinätaulu, jossa kerrotaan puusta, josta sanat sissi ja sisu tulevat ja mistä myös Sissoset saivat sukunimensä.

Joensuun Yliopiston metsätieteellisen tiedekunnan Mekrjärven tutkimusaseman seinälle - Mekrijärveltä löydetyn, laudoista punomalla kootun muinaisveneen viereen - on ripustettava tämä sama taulu, jotta myös metsäntutkijoilla olisi edes pienin määrä tietoa tästä puusta.

Samoin Sissolan pihapiiriin on syytä istuttaa ryhmä marjakuusia. Jos ei uskota, että Virosta hankittavat Euroopan marjakuuset viihtyvät näin pohjoisessa, voidaan tyytyä istuttamaan Japanin marjakuusia.