SIMANA SISSONEN

Simana Sissonen. Häntä pidetään parhaana Suomen puolella asuneista runonlaulajista. D.E.D Europaeus löysi hänet 1845 Ilomantsiin tekemällään runonkeruumatkalla. Hän merkitsi Simanalta muistiin noin 60 runoa ja loitsua. Europaaeus saapui Mekrijärven kylään 6. kesäkuuta, jolloin hän tapasi Simanan. Europaeus sanoo häntä taitavaksi laulajaksi.

August Ahlquist laulatti Simanaa seuraavana vuonna ja sai häneltä parikymmentä toisintoa. Valitettavasti kumpikaan runonkerääjistä ei merkinnyt muistiin, mitkä runot ovat Simanalta. Tutkijoiden mukaan Simana osasi suurimman osan Kalevala-aiheisista kertomarunoista, loitsuista ja häävirsistä.

Julius Krohn on käsikirjoitusten perusteella saanut määräksi 74-82 toisintoa, joista Europaeuksen keräämiä 42-44 ja Ahlquistin 18 tai 24. Europaeuksen mielestä Simanan runoista kaunein ja täydellisin oli Ilmarisen kosioretki (Björn,1991). Simanan runot ovat lyhempiä kuin Kalevalaan painetut runot. Hänen antinsa Sampo- runoihin on ollut merkittävä ja muutenkin Simanalta saadut lisäykset tekivät Kalevalan toisen painoksen ensimmäistä runollisemmaksi (Björn,1991). Matti Kuusen mukaan Simana on "synteetikko,jonka laulutapa helpommin selittyy muista kuin selittää muita perinteitä, mutta on samalla ensiarvoinen pystysuoran runoperinnön säilyttäjä" (Virtaranta ym.: Karjalan laulajat).

Simana Sissonen osasi lukea ja hänelle tuli Turun Viikkosanomat, jonka vaikutus näkyy joissakin runoissa. Julius Krohn on huomannut, että "Simana oli vähemmän kiintynyt tiettyyn laulutapaan kuin muut laulajat". Runomitta hänen runoissaan on lähes virheetöntä.

Simanan syntymästä ei ole kirkonkirjoissa merkintää (Jetsu). Mutta kun hänen kerrotaan kuolleen 1848 62- vuotiaana, syntymävuosi tämän perusteella on 1786. Simana avioitui helmikuussa 1815 Lopon Issakasta kotoisin olleen Filip Lobanovin tyttären Vassan kanssa (Jetsu). Vassa- vaimo kuoli maaliskuussa 1848 sairauden jälkeen pöhötystautiin ja Simana itse yllättäen joulukuun 20. päivänä tukehtui, syödessään evääksi saamaansa lihakukkoa, kurkkuun takertuneeseen lihanpalaseen. Simana haudattiin todennäköisesti kirkonkylän Kokonniemen kalmistoon, jossa hänen muistolleen on pystytetty grobu.

Simanan sanotaan olleen "muhkea, tukeva, tummaverinen, pitkäkasvoinen, ruumiinvoimiltaan väkevä, vakava, mutta hyväsävyinen ja sopuisa" (Haavio:Runonlaulajat). Hän oli myös taitava käsistään ja "teki itse kaiken, mitä erämaan talossa tarvittiin: rakennukset, maanviljelyskalut, astiat ja huonekalut" (Haavio). Simana oli myös hyvä metsästäjä ja kalastaja. Parantajakin hän oli. Tyttärensä Annan mukaan hän koskien loitsimistaitoa: "Hyvän laati, loihti, kellä vaan tuli kipeet, niitä paranteli, niillä saunan lämmitti" (Jetsu).

Simana Sissonen oli varakas mies. Mekrijärven talon lisäksi hänellä lienee ollut toinenkin talo Hattupäässä.

Simanan ystävä oli toinen Simana, hänkin laulaja, Simana Huohvanainen. Heidän tiedetään käyneen yhdessä pitkillä Koitereen retkillä, jopa Viipurissa.

Julius Krohn sanoo Simanasta runon taitajana: "Hän kohoaa kuin honka viidakosta kaikkien suomen -puoleisten runontaitajien yli, niin hyvin osaamiensa runojen paljouden kuin myös täydellisyyden kautta (Haavio:Runonlaulajat).

Raimo Sissonen

Lähteet
Jorma Aho, Laura Jetsu (toim.): Mekrijärven Sissola. Runojen ranta.SKS. 1995
Björn Ismo:Suur-Ilomantsin historia. 1991
Virtaranta-Kaukonen-Kuusi-Virtanen:Karjalan laulajat
Vuorela Toivo (toim.):Perinnetietoa.Tietolipas 52.SKS. Artikkeli:Haavio Martti:Runonlaulajat,ss.113- 142
Haavio Martti:Viimeiset runonlaulajat.WSOY. 1985 ss.146 - 158
Salminen Väinö: Mekrijärven runolaulajia.Kalevalan vuosikirja I. 1921. ss. 138 - 146
Pelkonen Elna:Runon maisemia. Kulttuurikuvia Ilomantsista I. Otava. 1967.


Simana Sissonen

...Saimassa vuonna 1845 Snellman, muudatta D E. D. Europaeuksen kirjettä hyväkseen käyttäen, nimittäin mainitsee Ilomantsin Mekrijärveltä kotoisin olevan runonlaulajan — »Runoniekan» — Simana Sissosen (1781—1818), jolta Europaeus oli merkinnyt muistiin kuusikymmentä runoa. Simana Sissonen näkyy tehneen Europaeukseen tavallista voimakkaamman vaikutuksen; mutta hänen muistiinpanoistaan saamme tietää vain, että kun hän heinäkuun 6 päivänä saapui Mekrijärven kylään, hän siellä kohtasi tuon taitavan (duglig) runonlaulajan. Yhtä toivotonta on saada Aug. Ahlqvistin papereista lisätietoja Simana Sissosesta; hän mainitsee puolestaan laulattaneensa tätä vuonna 1846.

Julius Krohn arvelee Simana Sissosen laulamien runojen kokonaismääräksi 79—81; tätä lukua myöhempi tutkimus pitää liioiteltuna. Kiista Sissosen runojen lukumäärästä ei kuitenkaan voi riistää häneltä sitä kunnianimeä, jonka Julius Krohn hänelle antoi. Sissonen kohoaa todella »niinkuin honka viidakossa kaikkien suomenpuoleisten runontaitajien yli, niin hyvin osaamiensa runojen paljouden kuin myös täydellisyyden kautta».

Simana Sissosen suvussa on säilynyt tarina, jonka mukaan Simanan isoisän isää tai isoisän isoisää olisi nimitetty »Pää-Sissoksi» eli »Noita-Sissoksi». Hän oli runontaitaja ja tietäjä. »Vanhoilla päivillään Pää-Sisso tuli sokeaksi, mutta vielä silloinkin hän laulaa lyrkytteli itsekseen kyy-närvarsin istuen pöydän päässä.» Häntä pidettiin taitavana naitinmiehenä. Hän oli kalastaja, metsästäjä ja kaskenkaataja. On arveltu, että Pää-Sisso oli se Sisoev Iivanan poika, joka mainitaan vuoden 1694 henkikirjoissa ja joka eli vielä vuonna 1734. Arvellaan, että juuri häneltä periytyneitä runoja lauloi Simana Sissonen Europaeukselle. Sitä tietä ne olisivat tulleet Uuden Kalevalan hyödyksi: mel-koinen osa niistä »vilkkaasti kuvaavista lisäyksistä, jotka tekevät Kalevalan toisen painoksen niin paljon ensimmäistä runollisemmaksi», nimittäin palautuu Simana Sissoseen.

Simana Sissonen oli varakas mies. Paitsi vankkaa taloaan Mekrijärvellä hän lienee omistamat toisenkin talon, Hattupäässä. Hän oli muodoltaan muhkea, tukeva, tummaverinen, pitkäkasvoinen, ruumiinvoimiltaan väkevä, vakava, mutta hyvänsävyinen ja sopuisa. Muistellaan, että hän oli etevä puuseppä. Hän teki itse kaiken, mitä erämaan talossa tarvittiin: rakennukset, maanviljelyskalut, astiat ja huonekalut. Odotuksenmukaista on, että hän oli myös aktiivinen metsämies ja kalastaja. Myöhäisiin päiviin on säilynyt kertomuksia siitä, että hän väkevänä tietäjänä sai parempia saaliita kuin seudun muut miehet.

(Perinnetietoa, toim.Toivo Vuorela. Tietolipas 52 Suomalaisen Kirjallisuuden seura Martti Haavio: Runolaulajat ss.125- 126)